Tarvitaan kestävän kehityksen hallitusohjelma

22.11.2022

Kestävälle kehitykselle ei ole vaihtoehtoja. Kohtaamme lukuisia, eri tavoin limittyviä kriisejä, joissa korostuvat radikaalien ja kestävien tavoitteiden kiireellisyys. Valitettavasti viime aikoina on esimerkiksi ilmastokriisiin vastaamisessa otettu takapakkia.

Fingo on noin 280 suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Fingon Outi Hakkarainen kävi viime viikolla evästämässä SKP:n Uudenmaan piirin piirikomiteaa ajankohtaisista globaaliin yhdenvertaisuuteen, talouden eriarvoisuuteen, kehitysyhteistyöhön ja ympäristökriiseihin liittyvistä kysymyksistä.

Fingo on laatimassa omaa eduskuntavaaliohjelmaansa, jolla on paljon annettavaa myös kommunistien poliittisiin ohjelmiin. 

Hyvinvointi planeetan kantokyvyn rajoissa

Hakkaraisen mukaan Fingo edistää taloutta, jonka päämääränä on hyvinvointi planeetan kantokyvyn rajoissa. Järjestö haluaa Suomelta johdonmukaista kehityspolitiikkaa: pitää pyrkiä siihen siihen, että politiikka on pitkäjänteistä, yli vaalikausien ulottuvaa. Jatkossa tarvitaankin kestävän kehityksen hallitusohjelma.

Rikas pohjoinen riistää jatkuvasti etelästä resursseja.

Maiden välinen eriarvoisuus kasvaa ensimmäistä kertaa sukupolviin. On syntynyt noidankehä, joka kasaa varallisuutta harvojen käsiin: nyt kymmenen maailman rikkainta miestä omistaa enemmän kuin köyhimmät 3,1 miljardia ihmistä. Koronapandemia taas on lisännyt muun muassa lapsiavioliittoja ja lähisuhdeväkivaltaa maailmanlaajuisesti.

Rikas pohjoinen riistää jatkuvasti etelästä resursseja. Globaali varallisuus kulkee köyhästä etelästä rikkaisiin maihin. Pelkästään laittomat rahavirrat globaalin etelän maista ovat noin 1600 miljardia euroa vuodessa.

YK:n COP27-ilmastokokous järjestetään ensimmäistä kertaa Afrikassa, Egyptissä. Hakkaraisen mukaan keskeinen kysymys, korvataanko rikkaiden maiden ylikulutuksesta johtuvia vahinkoja köyhille maille. Hän muistutti, että suomalaistenkin päästöistä jopa puolet tapahtuu maan rajojen ulkopuolella.

Fingon Outi Hakkarainen esitteli kattojärjestön toimintaa.